#mielipide

Tänä päivänä enemmän kuin koskaan on tarve korkeatasoisemmalle kansalliselle ja kansainväliselle keskustelukulttuurille. Mielipiteet ovat nostettu tosiasioiden rinnalle tai ohi.

Sosiaalisen median anonymiteetti, tekoälyllä tuotettu sisältö, kirjoitusten koon rajoittaminen, sekä sisällön nopeaan kuluttamiseen tähtäävät liiketoimintamallit edistävät tätä ikävää kehitystä, vaikka samalla ne mahdollistaisivat ennennäkemättömän tavan osallistua poliittiseen, kaikkia koskettavaan, keskusteluun.

Artikkeli ”How to Criticize with Kindness: Philosopher Daniel Dennett on the Four Steps to Arguing Intelligently” on jäännyt pysyväksi referenssimateriaalikseni vastineiden tai kommenttien kirjoittamiseen. Uskon tästä mallista olevan hyötyä kaikille paremman keskustelukulttuurin rakentamiseen. Seuraava referointi on omani Daniel Dennetin tekstistä ja Anatol Rapoportin ideasta.

1. Pyri ilmaisemaan uudelleen vastapuolesi näkökulma niin selkeästi, elävästi ja oikeudenmukaisesti, että tämä voisi sanoa: “Toivon, että olisin pystynyt ilmaisemaan sen näin.”
2. Luettele kaikki kohdat, joista olet samaa mieltä varsinkin jos ne eivät ole yleisen yhteisymmärryksen asioita.
3. Luettele kaikki asiat, jotka olet oppinut vastapuoleltasi.
4. Vasta tämän jälkeen olet saanut luvan lausua kritiikkisi.

Erimieltä tulee voida olla, eikä itsensä kanssa keskustelemalla ei voi oppia kaikkea. Vastakkaisista ajatuksista olisikin arvokasta pystyä käymään hyvää keskustelua elämämme kaikilla osa-alueilla. Ehkä Rapoportin ja Dennetin ajatukset voisivat auttaa meitä tässä.

Lähteet

The Marginalianin artikkeli ”How to Criticize with Kindness: Philosopher Daniel Dennett on the Four Steps to Arguing Intelligently” on luettavissa https://www.themarginalian.org/2014/03/28/daniel-dennett-rapoport-rules-criticism/.

#mielipide

Kirjoitus on kommentti Helsingin sanomissa 3.7.2025 julkaistuun mielipidekirjoitukseen “Tieteen tarkoitus ei ole miellyttää ulkopuolisia tahoja” (luettavissa: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011339122.html).

Kirjoittaja esittää, että “Tieteen tulee aina olla vastuussa tieteelle itselleen.” Vaikka olen tästä samaa mieltä yleisellä tasolla, se ei mielestäni silti päde samalla tavalla kaikkeen tutkimuksen rahoitukseen.

Mielestäni tavallisen kansalaisen näkökulmasta tieteen tulisi edusta totuutta sen puhtaimmassa merkityksessä. Tieteen nimissä poliittisen ideologisen agendan ajaminen lienee pahinta, mitä tieteen tekemiselle voisi tapahtua ja se tulee estää. Silti politiikan ja tieteen sekoittumista tuskin voidaan koskaan käytännössä mahdotonta, sillä ihmisen tekemänä tiedekin on samalla tavalla altis korruptiolle kuin politiikkakin.

Ilman vakavaraista, vakaata ja tiedemyönteistä yhteiskuntaa vapaan tieteen harjoittaminen ei liene edes mahdollista ainakaan yhtä tuloksekkaasti. Vaikka tutkimusta voinee tehdä myös ilman rahoitusta, ilman sitä ei käytännössä päästä tieteen tekijöiden toivomiin tai yhteiskuntien tarvitsemiin tuloksiin. Mikäli tutkimus saa rahoitusta kokonaan tai osittain markkinoilta ja/tai verovaroista, on selvää, että rahoittajat ovat tutkimuksen asiakkaan asemassa antamassa rajauksia ratkaistavien ongelmien tai mielipiteitä tutkimuksen kohteen suhteen.

Luonnollisesti, mikäli demokraattinen järjestelmämme ajaisi tiedepolitiikkaa (ironiasta huolimatta kirjoittajan käyttämä termi), joka sijoittaisi tietyn osan BKT:sta tiedeyhteisön vapaaseen käyttöön, tilanne olisi toinen. Pääsääntöisesti tiedepolitiikka lähtee kuitenkin kait siitä oletuksesta, että yhteiskunta ei tarvitse tiedettä pelkästään tieteen tekemisen vuoksi, vaan sen potentiaalisista hyödyistä yhteiskunnan olemassaololle ja kehitykselle (myös suhteessa toisiin yhteiskuntiin). Tästä näkökulmasta kaikki tieteen tekeminen ei ole samalla viivalla.

Itsenäisesti rahoitettu tutkimus tietysti mahdollistaa vapautta, mikäli tutkimuksen merkitystä ei tarvitse perustella kuin itselleen. Mutta kuten kirjoittaja itsekin toteaa “— on hyväksyttävä joko ajatus siitä, että tieteen tai jonkin tieteenalan rahoitusta on leikattava tai että tieteen autonomiaa on rajoitettava ja valtaa rahoituspäätöksistä on siirrettävä ulkopuolisille tahoille, kuten poliitikoille.”

Mielestäni ratkaisu ei löydy yksin tiedeyhteisön kuin vapailla vaaleilla valittujen poliitikkojen ja yhteiskuntamme poliittisten instituutioiden mielipiteistä. Ehkä parasta on keskustella asiasta kriittisesti ja avoimesti säännöllisesti, sillä tuen säilyminen vapaalle tieteelle edellyttää sen rahoittajien, kansalaisten, tukea. Tästä näkökulmasta lienee tervettä, että tieteen tekijät kykenevät perustelemaan vakuuttavasti ja ymmärrettävästi myös tiedeyhteisön ulkopuolelle vapaan tieteen merkityksen.

#mielipide

Salla Vuorikoski kirjoittaa mielenkiintoisesta aiheesta Helsingin sanomissa 2.2.2025 otsikolla “Miljardööri voisi ostaa Suomen poliittisen järjestelmän helposti ja halvalla“ (artikkeli luettavissa lehden tilaajille: HS-analyysi | Miljardööri voisi ostaa Suomen poliittisen järjestelmän helposti ja halvalla). Kansainvälisen politiikan pelisäännöt ovat muuttumassa siten, että yksittäisten politiikkojen ja puolueiden ostaminen yli rahojen vaalirahalla on tuotu suurvaltojen aktiivisesti käytettyjen työkalujen joukkoon. Valtiollinen ja yksityisen sektorin tekemä vaikuttaminen lobbaus ja puhdas korruptio ovat todennäköisesti olleet olemassa ihmislajin yhteiskunniksi järjestäytymisen synnystä saakka, mutta demokratioissa sitä on sentään jouduttu tekemään erilaisten peitteiden alla, mikä on mahdollisesti hillinnyt ilmiötä.

Kyseessä onkin jälleen uusi, tämän uuden ajan, hyökkäysvektori avoimia demokratioita vastaan. Vuorikoski siteeraa tutkija Matti Muukkosta: ”Suomen poliittinen järjestelmä on suhteellisen helposti ja todennäköisesti miljardööreille suhteellisen pienin kustannuksin ostettavissa”. Kyseessä on toimiessaan käytännöllinen ja tehokas työkalu. Ohitetaan esileikki ja mennään suoraan asiaan. Vaikka poliittisen päätöksenteon ostaminen ei ehkä todellisuudessa ole aivan näin yksinkertaista, kiinnostavaa on se, että näitä aloitteita tulee vihollisten lisäksi liittolaisilta.

Artikkeli esittää, että tätäkin yhteiskunnallista ja valtiollista haavoittuvuutta vastaan tulee tehdä koventavia toimenpiteitä. Kirjoittaja ehdottaa esimerkiksi ulkomaisen rahoituksen täyskieltoa ja artikkeli peräänkuuluttaa vaalirahoituksen täydellistä läpinäkyvyyttä. Kuten Muukkonenkin kirjoituksessa toteaa, äänestäjän tulisi tietää, kenen lauluja ehdokkaat laulavat. Olen koventamisesta samaa mieltä. Väärien asioiden hankaloittaminen kannattaa, vaikkei niitä voisikaan täysin kitkeä. Mutta kuten Vuorikoski itsekin toteaa, röyhkeys elää kukoistuskauttaan. Jos valta on kaupan, keinot sekä sen myymiseksi että ostamiseksi järjestyvät. Ostajien lisääntyessä ja hinnan noustessa myyjiäkin tullee lisää. Vaikka vallalla oleva eetos edelleen edellyttää rehellisyyttä ja lahjomattomuutta, vanha viisaus toteaa meidän olevan vain yhtä lojaaleja, kuin vaihtoehtomme ovat.

Mielestäni tässäkin asiassa aidosti sivistynyt ja koulutettu kansa on huomattavasti vastustuskykyisempi tällaiselle vaikuttamiselle, tuli se sitten vihollisten tai liittolaisten suunnalta. Sivistynyt ihminen ymmärtää, ettei valta saa olla kaupan. Kouluneuvos Olli Luukkainen kirjoittaa mielipidekirjoituksessaan Suomen kuvalehden numerossa 5/2025 Suomessa olevan sivistysvaje. Ehkä tämä olisikin se asia, joka kipeimmin edellyttää toimia.

#mielipide , #politiikka

Viimeistelemättömiä ajatuksia Suomen ja Euroopan tilanteesta alkuvuodesta 2025.

En usko valtaan itsetarkoituksellisena päämääränä. Pidän kuitenkin äärimmäisen tärkeänä sitä, että pystyy tekemään itse itseään koskevat päätökset. Tällä hetkellä Eurooppa ei tee eikä kykene tekemään päätöksiä itseään koskien.

Maailmanpolitiikassa vain vallalla on väliä. Vaikka oikeamielisyydelle olisi tarvetta enemmän kuin koskaan, tätä peliä ei sillä pelata, tai ainakaan voiteta. Eurooppa on kuin kahden suurvaltagangsterin panttivankina: tinen uhkaa tuholla toisen kiristäessä suojelulla. Hajanaisena ja heikkona Euroopan on vain maksettava suojelusta. Torumisella, sääntelyllä ja ”esimerkillä” en usko Euroopan pääsevän kovin pitkälle siinä maailmanjärjestyksessä, jota USA ja Kiina ovat muovaamassa. Siinä maailmanjärjestyksessä vain kovilla arvoilla ja konkretialla on merkitystä. Se ei ole mieluisaa, mutta tosiasioiden kieltäminen on harhaista. En usko silmien sulkemisen johtavan niihin lopputuloksiin, joita ihmiskunnan elämä planeetallamme tarvitsee. Peliä on pelattava ja siinä olisi tärkeä pärjätä.

Eurooppa ei ole yhtenäinen. Se on hajanainen maanosa, jota leimaa pitkä historia sisäisiä erimielisyyksiä. Eurooppa ei myöskään ole kyennyt uudistamaan teollisuuttaan samalla tavalla, kuin Kiina ja USA. Sen talous on heikko. Lisäksi Venäjän hyökkäys paljasti Euroopan heikon puolustuskyvyn (ja onneksemme todisti Putinia Venäjän kyvyttömyyden). Mikä sitten neuvoksi?

Kirjoitin taannoin asioista, joihin Suomi voisi teollisuudessa ja taloudessaan keskittyä. Pohdin samalla mahdollisia valtioiden ryhmiä, joiden kanssa yhteistyö olisi tarpeellista ja kannattavaa tässä onnistuakseen. Ehkä näistä ideoista olisi apua myös Euroopan tilannetta ratkaistaessa.

Pohdin taannoin, että Suomi voisi keskittyä kehittämään muutamaa teollisuudenalaa: energia, aseet ja korkea teknologia. Ne ovat asioita, joita kaikki tarvitsevat, edellyttävät asiantuntemusta (pelkän raa’an työvoiman sijaan, mitä meillä ei ole tarpeeksi), edellyttävät jonkinasteista integriteettiin (jossa konfliktin ”puolella” on väliä) ja ennen kaikkea ne ovat hyvin arvokkaita nyt ja jatkossa. Suomella on myös maantieteellisesti keskeinen asema ”Idän ja Lännen rajalla”. Jatkossa tämä koskee myös arktista aluetta. Meille on USA:lla ja Euroopalla varmasti käyttöä.

Käytännössä tämä tarkoittaisi tieteeseen ja teollisuuteen panostamista sellaisilla aloilla, jotka ovat tulevaisuusvarmoja (future proof), kuten tekoäly, biotekniikka ja avaruus. Aseissa voisimme keskittyä droonien kehittämiseen ja tuotantoon itsemme turvaksi ja myytäväksi muille. Drooniteknologialla on myös paljon sovelluskohteita siviilikäytössä. Aseissa olisi lisäksi tarpeen keskittyä ampumatarvikkeiden tuotantoon. Energian osalta voisimme taas keskittyä ydinvoiman ja energian varastoimisen kehittämiseen (edullinen energiaomavaraisuus olisi kilpailuetu).

Entä sitten Euroopan tasolla? EU:n tarkoitusta tulisi arvioida uudelleen. Tarvitsemme puhtaammin kauppaliiton ilman itseämme kuormittavaa ja osaoptimoivaa byrokratiaa. Puolustusliitoksi siitä ei ole. Meillä ei vain aidosti ole samat tavoitteet Euroopan länsirannalla, kuin itärajalla. Puolustus on hoidettava yhdessä UK:n, USA:n ja niiden valtioiden kanssa, joiden nahka on todellisuudessa pelissä. Muilta edellytettäisiin näihin puolustusmenoihin osallistumista. Sen sijaan, että maksaisimme suojelusta vain USA:lle, voisimme rakentaa siitä kannattavaa teollisuutta Eurooppaan. Samalla sen ympärille voisi rakentua kaupankäynnin ja kehittämisen klustereita kykenevien ja tavoitteiltaan riittävän samankaltaisten valtioiden kanssa. Eräs klusteri voisi olla pohjoismaat, Viro/Balttia ja UK. Voisimme näin luoda todellisia vaihtoehtoja yhdysvaltalaiselle teknologialle, joka toisi meille valtaa ja parantaisi neuvotteluasemaa, vaikka olisimmekin liittolaisia.

Ehkä on myös tarpeen puhua ideologiasta. Olemme ehkä Euroopassa halunneet nähdä itsemme valistuksen arvojen ylläpitäjänä maailmassa, jota hallitsee amoraalinen käytännöllisyys. Kyseessä on jalo ajatus, jonka en soisi sammuvan. Arvojen ylläpitäminen edellyttää kuitenkin kykyä niitä puolustaa niiltä, jotka niitä voimalla haastavat. Tällä hetkellä näyttää siltä, ettei Euroopalla ole juurikaan pelimerkkejä tässä pelissä. Mielestäni ei kannata olla oikeassa ja hävitä arvoineen olemasta. Sen sijaan on kasvatettava riittävä voimaa oikeaksi kokemien arvojen puolustamiseksi. Miten tärkeä jokin asia voi puolestapuhujalleen olla, jos ei omaa mitään kykyä sen mukaista elämää toteuttaa tai sitä haastajia vastaan puolustaa?

Itsenäisyys on vapautta olla irrallaan toisten mielivallasta toisia kuitenkaan alistamatta. Ehkä se on todellisuudessa mahdoton yhtälö.

#mielipide , #politiikka

Itä ja Länsi vaikuttavat tällä hetkellä ennennäkemättömällä tavalla sosiaalisen median avulla niin sisäiseen kuin kansainväliseen poliittiseen mielipiteeseen. Jopa tavalla, joka vaikuttaa yhteiskuntarauhaan. Kyseessä on kehitys, jossa on vaikea nähdä muuta kuin uhkakuvia.

Samalla alustat ovat historiansa aikana omalla tavallaan demokratisoineet tiedonvälityksen. Tai näin ainakin oli sosiaalisen median alkuaikana. Oikean tiedon saamista rajoittavat hallitukset joutuivat syystäkin ainakin kaivamaan enemmän kuvetta taistelussaan inklusiivisempien poliittisten instituutioiden syntymistä vastaan. Mielestäni oikean tiedon saatavuus on korkean koulutuksen ohella demokratian syntymisen ja säilymisen tärkeimpiä tekijöitä. Siksi tätä mahdollistava teknologinen kehitys on tärkeää.

Kuitenkin vapaa tiedonvälitys vaikuttaa olevan äärimmäisen haavoittuvaa. Ne, jotka haluavat sen estää, ovat keksineet sensuuriakin pirullisemman keinon: kaiken tiedon tekemisen epäluotettavaksi. Heille on parempi, ettei usko mihinkään, kuin uskoisi vain tiettyihin valheisiin. Vuonna 2025 näyttää siltä, että Itä ja Länsi ovat molemmat käyneet määrätietoisesti taistoon oikeaa tietoa vastaan. Mis- ja disinformaatio “omien” ja “vihollisten” puolelta tuntuu olevan arkipäivää ja välineenä tälle ovat suurvaltojen omistuksessa olevat ja isoegoisten johtajiensa (tai tästä unelmoivien oligarkien) agendaa toteuttavat sosiaalisen median alustat. Juuri kun luotettavia lähteitä oikealle tiedolle tarvittaisiin eniten, tuntuu sellaisen syntyminen keskellä totuuden vastaista sotaa utopistiselta.

Mitä vaihtoehtoja meillä sitten on? En usko sosiaalisten medioiden täyskieltoon EU:ssa. Mielestäni olisi vaikea perustella oikean tiedon levittämisen ja mielipiteen vapauden ilmaisun vaikeuttamista sillä, että sitä voidaan myös väärinkäyttää. On keksittävä jotain muuta. Voisiko ratkaisuna olla sitten sääntelyn lisääminen? EU:lla ei taida ole tarpeeksi pelimerkkejä tässä pelissä. Sillä ei nähtävästi ole ollut halua ja välineitä osallistua sosiaalisten medioiden alustojen kilpajuoksuun. On ollut helpompaa olla osa yhdysvaltalaista infrastruktuuria. Olemmehan me samalla puolella, halusimme tai emme. Sääntely on vaikeaa silloin, jos arvovaltaa sen toteuttamiseksi ei riittävästi ole. Entä voisiko tilalle sitten kehittää jonkin vaihtoehtoisen ratkaisun? Näitä on, mutta ne eivät vain kerää vastaavaa määrää käyttäjiä. Verkostovaikutus (network effect) on kriittinen, jotta vaihtoehdosta voisi tulla todellinen vaihtoehto. Vaihtoehtojen heikkouksista huolimatta sääntelyn lisääminen lienee silti niistä välttämättömin.

Rajoittamalla sosiaalisen median alustojen toimintaa EU-alueella, EU voisi pyrkiä luomaan terveempiä periaatteita näille teknologioille. Helppoa se ei kuitenkaan ole. EU voisi merkittävästi rajoittaa ja jopa estää nämä Kiinan ja USA:n alustojen toiminnan Euroopassa. Ongelma on tietenkin siinä, että tästä voisi seurata kauppasotamaisia seurauksia myös USA:lta. Haluan silti leikitellä ajatuksella.

Rajoitukset

Sosiaalisen median alustoja voisi rajoittaa seuraavin tavoin:

• Alustojen käyttö edellyttäisi täysi-ikäisyyttä tai esimerkiksi 16-vuoden ikärajaa. Alustan käyttöönotto edellyttäisi henkilökohtaista vahvaa tunnistautumista. Alustasta riippuen siellä tulisi kuitenkin voida toimia anonyymisti lakia ja asetuksia toki noudattaen. Vanhempien tunnuksilla toimintaa voisi rajoittaa siten, ettei tilejä samassa palvelussa voisi olla kuin yksi per identiteetti.
• Käyttäjälle sisällön esittämiseen vaikuttavat algoritmit ja alustan sisällön löydettävyyteen liittyvät tekniikat tulisi olla avoimia ja kaikkien käyttäjien tarkastettavissa.
• Tämän lisäksi sisällön näkyvyyteen ei tulisi voida vaikuttaa rahallisin panostuksin. Alustaa ei voisi käyttää suoraan mainontaan, mutta kaupallista sisältöä ei tarvitsisi rajata pois. Tällainen sisältö tulisi olla tunnistettavissa ja sen löydettävyys olisi puhtaasti alustan käyttäjän mielenkiinnon varassa. Eli jos haluaa seurata esimerkiksi nimekästä teknologiayritystä, sen voi itse etsiä ja valita seuraavansa.
• Alustoilla tulisi olla faktantarkistus, jota ei ole täysin toteutettu tekoälyn tai muun automaation avulla. Lisäksi käyttäjillä tulee olla mahdollisuus osallistua itse faktantarkistukseen ja puuttua mis- ja disinformaatioksi tunnistamiinsa tapauksiin.

⠀ Koska ideoimana rajoitukset muuttaisivat oleellisesti olemassa olevien, merkittävien kokoisten, alustojen liiketoimintamallia EU:n alueella, voisi vaihtoehdoille saada samalla tilaa. Kaupallisuuden merkittävä rajoittaminen luonnollisesti vähentäisi kiinnostusta lähteä alustoja luomaan. Signal on kuitenkin esimerkki alustasta, joka toimii. Lisäksi jos pelikentän säännöt on lainattu kaikille samoiksi, olisi varmasti silti houkuttelevaa olla pienemmän kakun äärellä, kuin olematta pöydässä lainkaan.