Sitoutunut Eurooppa ei ole riippuvainen Yhdysvalloista
” — for the first time since the inception of NATO, they will also have to consider how to ensure that the US has the capability to actually meet its commitments”
Näin päättyy Ulkopoliittisen instituutin Jyri Lavikaisen julkaisu “China as the second nuclear peer of the United States: Implications for deterrence in Europe” (luettavissa: https://www.fiia.fi/en/publication/china-as-the-second-nuclear-peer-of-the-united-states?read). Paperilla Yhdysvallat vaikuttavat täysin lyömättömältä sotilasmahdilta. Kuitenkin tilanne on kehittymässä sellaiseksi, jossa heidän huomionsa vääjäämättä tulee leviämään liian laajalle Euroopan kannalta, mikäli tilannetta ei kyetä saada haltuun.
Ukrainan sota venyy Euroopan arastellessa ottaa ratkaisevaa roolia sodassa ja Putinin hallintoa vastaan. Putin ei tule aloittamastaan sodasta perääntymään, sillä vain sen voittamalla hän varmistaa vallassa ja hengissä säilymisensä. Siksi hän vähintäänkin pitkittää sotaa niin kauan, kuin siihen vain fyysisesti kykenee, toivoen, että lännen kiinnostus ja Ukrainan resurssit loppuvat ennen Putinin ”biologisia robotteja”.
Samaan aikaan sisäiset erimielisyydet kasvavat yleisesti ja erityisesti Yhdysvalloissa, jossa Trump vaikuttaa todennäköisimmältä seuraavalta presidentiltä. Trumpin aivoituksista Euroopan puolustukseen sitoutumisesta ei suuri yleisö voi kuin arvailla. Euroopan tukeminen ei ole suosiossa kansan keskuudessa Yhdysvalloissa (luonnollisesti) samalla tavalla, kuin lähellä Venäjää elävien keskuudessa. Hän voisi hyvinkin olla kiinnostunut lopettamaan Ukrainan sodan ”diilillä” Putinin hallinnon kanssa. Hänelle tämä voisi olla yksi huolenaihe vähemmän valmistautuessaan konfliktiin Kiinan kanssa. Hän ei ehkä välittäisi ratkaisun pidemmän jänteen seurauksista. Euroopan maat olisivat myös hänelle tärkeitä liittolaisia Kiinan ”idän akselia” vastaan, mutta Trumpin tapa pyrkiä ratkaisemaan konflikti ei välttämättä olisi Euroopalle (ja Ukrainalle) riittävä.
Yhdysvaltojen sisäisen tilanteen ja Ukrainan sodan lisäksi erilaisia konflikteja on syntynyt tai muhimassa ympäri maapalloa: Israel, Punainen meri, Korean niemimaa ja tietysti Taiwan. Ne syövät tiedustelun resursseja ja lisäävät tarvetta ennaltaehkäiseville toimille, jotka sitovat joukkoja ympäri maapallon. Jos Kiina päättäisi edetä Taiwanin kanssa, ei Yhdysvalloilla olisi mielestäni muuta mahdollisuutta, kuin pyrkiä tämä estämään kaikin keinoin. Tämä sitoisi heidät vahvasti Aasiaan jättäen nämä muut konfliktit (ja Euroopan) ratkaisemaan asiat itse.
Euroopan tulisikin ottaa vastuu omasta turvallisuudestaan asettamalla selkeäksi tavoitteeksi voittaa Ukrainassa ja tehdä selväksi, ettei Putinin ja tämän hallinnon kanssa tulla tekemään yhteistyötä nyt tai jatkossa. Suhteiden parantaminen Venäjään voisi alkaa vasta, kun siellä on uusi hallinto, joka sitoutuu Euroopan kanssa yhtäläisiin arvoihin. Tällöinkin luottamuksen rakentaminen kestäisi sukupolvia, mutta se olisi mahdollista. Onko tämä kehityskulku mahdollinen? Ehkä. Onko se todennäköinen? Ei.
Venäjän nopea lyöminen Ukrainassa toisi myös tilaa hengittää kiristyneeseen tilanteeseen Kiinan kanssa. Yhdysvalloilla olisi yksi rintama vähemmän mietittävänään, eikä Euroopankaan tarvitsisi pohtia Yhdysvaltojen sitoutumista, jos sillä olisi itsellään tilanne hallinnassa. Ongelma on kaiketi siinä, että jos Ukrainan sota paljasti Venäjän paperitiikerin, paljasti se myös Euroopan kyvyttömyyden puolustaa itseään. Tämän kyvyn rakentaminen vie aikaa. Sillä olisi kuitenkin jo kiire.