Vapaa tiede tulee kyetä perustelemaan kaikille
Kirjoitus on kommentti Helsingin sanomissa 3.7.2025 julkaistuun mielipidekirjoitukseen “Tieteen tarkoitus ei ole miellyttää ulkopuolisia tahoja” (luettavissa: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011339122.html).
Kirjoittaja esittää, että “Tieteen tulee aina olla vastuussa tieteelle itselleen.” Vaikka olen tästä samaa mieltä yleisellä tasolla, se ei mielestäni silti päde samalla tavalla kaikkeen tutkimuksen rahoitukseen.
Mielestäni tavallisen kansalaisen näkökulmasta tieteen tulisi edusta totuutta sen puhtaimmassa merkityksessä. Tieteen nimissä poliittisen ideologisen agendan ajaminen lienee pahinta, mitä tieteen tekemiselle voisi tapahtua ja se tulee estää. Silti politiikan ja tieteen sekoittumista tuskin voidaan koskaan käytännössä mahdotonta, sillä ihmisen tekemänä tiedekin on samalla tavalla altis korruptiolle kuin politiikkakin.
Ilman vakavaraista, vakaata ja tiedemyönteistä yhteiskuntaa vapaan tieteen harjoittaminen ei liene edes mahdollista ainakaan yhtä tuloksekkaasti. Vaikka tutkimusta voinee tehdä myös ilman rahoitusta, ilman sitä ei käytännössä päästä tieteen tekijöiden toivomiin tai yhteiskuntien tarvitsemiin tuloksiin. Mikäli tutkimus saa rahoitusta kokonaan tai osittain markkinoilta ja/tai verovaroista, on selvää, että rahoittajat ovat tutkimuksen asiakkaan asemassa antamassa rajauksia ratkaistavien ongelmien tai mielipiteitä tutkimuksen kohteen suhteen.
Luonnollisesti, mikäli demokraattinen järjestelmämme ajaisi tiedepolitiikkaa (ironiasta huolimatta kirjoittajan käyttämä termi), joka sijoittaisi tietyn osan BKT:sta tiedeyhteisön vapaaseen käyttöön, tilanne olisi toinen. Pääsääntöisesti tiedepolitiikka lähtee kuitenkin kait siitä oletuksesta, että yhteiskunta ei tarvitse tiedettä pelkästään tieteen tekemisen vuoksi, vaan sen potentiaalisista hyödyistä yhteiskunnan olemassaololle ja kehitykselle (myös suhteessa toisiin yhteiskuntiin). Tästä näkökulmasta kaikki tieteen tekeminen ei ole samalla viivalla.
Itsenäisesti rahoitettu tutkimus tietysti mahdollistaa vapautta, mikäli tutkimuksen merkitystä ei tarvitse perustella kuin itselleen. Mutta kuten kirjoittaja itsekin toteaa “— on hyväksyttävä joko ajatus siitä, että tieteen tai jonkin tieteenalan rahoitusta on leikattava tai että tieteen autonomiaa on rajoitettava ja valtaa rahoituspäätöksistä on siirrettävä ulkopuolisille tahoille, kuten poliitikoille.”
Mielestäni ratkaisu ei löydy yksin tiedeyhteisön kuin vapailla vaaleilla valittujen poliitikkojen ja yhteiskuntamme poliittisten instituutioiden mielipiteistä. Ehkä parasta on keskustella asiasta kriittisesti ja avoimesti säännöllisesti, sillä tuen säilyminen vapaalle tieteelle edellyttää sen rahoittajien, kansalaisten, tukea. Tästä näkökulmasta lienee tervettä, että tieteen tekijät kykenevät perustelemaan vakuuttavasti ja ymmärrettävästi myös tiedeyhteisön ulkopuolelle vapaan tieteen merkityksen.