Maahanmuutto pois maahanmuuttokeskustelusta
Mietin, miten maahanmuutosta ja siihen liittyvistä ilmiöistä voisi käydä rakentavaa ja objektiivista keskustelua. Aiheeseen liittyy sellaisia ongelmia lyhyellä ja pitkällä jänteellä, että ilman kansaa yhdistävää näkemystä ja sen tuomaa poliittista mandaattia, niitä on vaikea ratkaista eettisellä tavalla. Tai ratkaista ollenkaan.
Isoin ongelma ei mielestäni tällä hetkellä liity edes näihin ongelmiin itseensä, vaan koko teemasta keskustelemiseen. Kaikki puolueet eivät halua käydä todellista keskustelua koko aiheesta. Sitten taas ne, jotka haluavat, pyrkivät käymään sitä tavalla, joka provosoi mielipiteitten ääripäitä, lietsoo pelkoja ja ennakkoluuloja entisestää. Toisaalta osa pyrkii poisselittämään esiin nousevia ongelmia ideologisella dogmilla. Ehkä osasta taas ongelmia ei edes ole.
Mielestäni ensimmäinen askel asian ratkaisemisessa olisi luoda sellainen keskustelukulttuuri ja ympäristö, jossa tunteita herättävästä ja kompleksista aiheesta pystyttäisiin keskustelemaan kenenkään tuntematta oloaan uhatuksi tavalla, joka tukahduttaa mahdollisuuden yhteisen ymmärryksen syntymiselle. Tämän lisäksi tosiasioiden tulisi olla käsittelyn pohja.
Tällaista asian käsittelemistä voisi myötävaikuttaa neutraalimpi tapa esittää faktatietoa aiheesta. Hyvä keino tähän voisi olla käsitteiden uudelleenmääritteleminen. Voisimmekin esimerkiksi alkaa keskustella “maahanmuuttajien” sijasta kielitaidottomista. Kielitaidottomuus ei erittele sosiaalista taustaa. Siihen kuuluvat yhtä lailla ne korkeasti koulutetut, joiden “ei tarvitse” oppia kieltä kuin esimerkiksi pakolaiset, jotka eivät ole eri syistä päättäneet kieltä opiskella. Vaikka tämä käsite ei kata kaikkia niitä teemoja, joista on keskusteleminen olisi tarpeen, mielestäni se kattaa kuitenkin vähintään epäsuorasti suurimman osan. Se tekisi sen lisäksi tavalla, josta argumentin eri ääripäät voisivat olla ainakin teoriassa yhtä mieltä: kielitaidon puuttuminen ei muuksi muutu, vaikka suhtautuminen asiaan eroaisikin toisten näkemyksistä.
Kielitaidottomiin liittyvien faktojen osalta kiinnostavia tietoja voisivat olla esimerkiksi seuraavat: mikä osuus väestöstä ei osaa yhtään virallista kieltä, mikä on tämän väestönosan työllisyys ja koulutusaste, sekä miten kieltä osaamattomien ryhmä on edustettuna rikollisuudessa ja sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa.
Toinen askel olisi luoda yhteinen ymmärrys ongelman tai ongelmien olemassaolosta. Uskon suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien ja kielitaidottomien olevan samaa mieltä siitä, että jotain korjattavaa on, vaikka mielipiteet korjattavasta asiasta eroavaisivatkin toisistaan. Tämän vaiheen tarkoitus olisikin löytää yhteisymmärrys siitä, että korjattavaa yleensä on. Niin yksinkertaiselta kuin se tuntuukin, on tärkeää löytää jotain, josta olla samaa mieltä ja ehkä helpoin asia, josta olla samaa mieltä on se, että korjattavaa on.
Vaikka edelliset kaksi askelta ovat kaukana helpoista, kolmas askel olisi todennäköisesti näistä tähän mennessä vaikein. Kun ollaan yhtä mieltä ongelman olemassaolosta, tulisi seuraavaksi muodostaa yhteisymmärrys mistä ongelmasta tai ongelmista on kyse. Yksi puoli voi sanoa, että kielitaidottomat ovat yliedustettuina tietyissä rikoksissa, toinen puoli taas, että ennakkoluulojen ja kielitaidottomuuden vuoksi työn saaminen on vaikeaa ja turvallisen elämän puitteiden luominen vaikeaa, mikä taas osaltaan heikentää motivaatiota kielitaidon opiskelulle, jos uskoa tulevaan ei ole. Molemmat puolet ovat todennäköisesti oikeassa. Tosiasiassa ongelmat eivät taistele keskenään. On hyväksyttävä, että on monta ongelmaa ja osa niistä kietoutuu toisiinsa tavalla, joka muodostaa pirullisia noidankehiä.
Neljäs askel olisi muodostaa mandaatti ja edellytykset poliittisille instituutioille alkaa toteuttamaan ratkaisuehdotuksia ongelmiin. Tämä ei olisi yhtään sen helpompi vaihe. Jos se ihme tapahtuisi, että kaikki osapuolet olisivat yhtä mieltä edes ongelmasta, siihen olisi varmasti monia keskenään ristiriitaisia ratkaisumalleja, joista osa epäeettisiä ja osa epärealistisia. Näistä tulisikin pystyä valitsemaan ne, jotka yleensä ovat mahdollisia. Siksi taloudellisen kuin moraalisen rajauksen tekeminen olisi tarpeen. Ja jälleen näistä rajaavista kriteereistä tulisi olla riittävä yksimielisyys argumentin eri puolin.
Jos olisi päästy siihen pisteeseen, että jopa ratkaisusta ollaan samaa mieltä, tulisi seuraavaksi haasteeksi se tosiasia, että sen toteutus ja mahdollisen vaikutuksen arviointi vie vuosia – tai sukupolven. Siksi kansakunnan yhdistävä näkemys on tarpeen, jotta hallituskausien ylittävien ratkaisujen toteutus on mahdollista lyhytnäköisen nokittelun sijaan. Julkinen talous on vastaava aihe.
Konkretian esittäminen ajatuksen esittämiseksi on hankalaa, koska meillä ei Suomessa ole oikein sellaista foorumia, jossa esittämieni ensimmäisten vaiheiden edellyttämät keskustelut voisi järjestää. Sosiaalinen media olisi teoriassa mahdollinen alusta, mutta nykyisessä muodossaan se ei palvele konsensuksen löytämistä. Ehkä YLE:llä voisi olla rooli toteuttaa tämä foorumi. Jos tämä olisi helppoa, se kaiketi olisi jo tehty. Vaikeita asioita ei voi oppia tekemättä vaikeita asioita. Näihin talkoisiin osallistuisin mielelläni.