Paremman keskustelukulttuurin puolesta
Tänä päivänä enemmän kuin koskaan on tarve korkeatasoisemmalle kansalliselle ja kansainväliselle keskustelukulttuurille. Mielipiteet ovat nostettu tosiasioiden rinnalle tai ohi.
Sosiaalisen median anonymiteetti, tekoälyllä tuotettu sisältö, kirjoitusten koon rajoittaminen, sekä sisällön nopeaan kuluttamiseen tähtäävät liiketoimintamallit edistävät tätä ikävää kehitystä, vaikka samalla ne mahdollistaisivat ennennäkemättömän tavan osallistua poliittiseen, kaikkia koskettavaan, keskusteluun.
Artikkeli ”How to Criticize with Kindness: Philosopher Daniel Dennett on the Four Steps to Arguing Intelligently” on jäännyt pysyväksi referenssimateriaalikseni vastineiden tai kommenttien kirjoittamiseen. Uskon tästä mallista olevan hyötyä kaikille paremman keskustelukulttuurin rakentamiseen. Seuraava referointi on omani Daniel Dennetin tekstistä ja Anatol Rapoportin ideasta.
- Pyri ilmaisemaan uudelleen vastapuolesi näkökulma niin selkeästi, elävästi ja oikeudenmukaisesti, että tämä voisi sanoa: “Toivon, että olisin pystynyt ilmaisemaan sen näin.”
- Luettele kaikki kohdat, joista olet samaa mieltä varsinkin jos ne eivät ole yleisen yhteisymmärryksen asioita.
- Luettele kaikki asiat, jotka olet oppinut vastapuoleltasi.
- Vasta tämän jälkeen olet saanut luvan lausua kritiikkisi.
Erimieltä tulee voida olla, eikä itsensä kanssa keskustelemalla ei voi oppia kaikkea. Vastakkaisista ajatuksista olisikin arvokasta pystyä käymään hyvää keskustelua elämämme kaikilla osa-alueilla. Ehkä Rapoportin ja Dennetin ajatukset voisivat auttaa meitä tässä.
Lähteet
The Marginalianin artikkeli ”How to Criticize with Kindness: Philosopher Daniel Dennett on the Four Steps to Arguing Intelligently” on luettavissa https://www.themarginalian.org/2014/03/28/daniel-dennett-rapoport-rules-criticism/.