Festina lente

Suomen itsenäisyyden 110-vuotispäivä lähestyy vuosi vuodelta. Itsenäisyys tarkoittaa yksilötasolla lukemattomia asioita, mutta itse kiteytän sen riippumattomuudeksi toisten päätösvallasta ja vapautta valita itse. Todellisuudessa maailma ei luonnollisesti ole näin mustavalkoinen. Yksikään maa ei ole täysin vailla riippuvuuksia. Vaikka valintoja saisikin tehdä vapaasti, niitä rajoittavat lukemattomat maantieteelliset, luonnonvaroihin, osaamiseen, teollisuuteen, mielipiteisiin, kansainvälisiin suhteisiin ynnä muihin liittyvät esteet. Emme koskaan ole täysin riippumattomia. Edes Yhdysvallat tai Kiina eivät ole riippumattomia toisistaan tai muista, vaikka ovatkin planeettamme kaksi selvästi voimakkainta valtiota.

Tämän todellisuuden kanssa ei kuitenkaan ole mahdoton elää. Tai oikeastaan sen kanssa on välttämätöntä pärjätä. Erityisesti pienelle valtiolle, jolla riippuvuuksia on valtavasti, tämä taito on elintärkeä. On tunnistettava ne riippuvuudet, jotka ovat kriittisiä haavoittuvuuksia itsenäisyydellemme ja on lisäksi osattava suunnitella ja toimeenpanna oikeita toimenpiteitä näiden riippuvuuksien vähentämiseksi. Tämä ei ole mahdollista ilman poliittista tahtoa ja suunnitelmallista ja määrätietoista yhteistyötä sellaisten liittolaismaiden kanssa, mitkä jakavat samat, kovat intressit. 

Kiina ja Yhdysvallat repivät Eurooppaa hajalle. Vanhoihin, isoihin liittolaisiin ei voi enää luottaa. Yhteistyö siirtynee, käytännön sanelemana, kohti pienempiä liittoumia. *The Coalition of the Willing* on eräs esimerkki tästä. Suomen näkökulmasta myös läheinen yhteistyö pohjoismaiden ja Itämeren Venäjä-uhkan jakavien maiden yhteistyö on elintärkeää. Emme pysty pienenä maana yksin tekemään kaikkea. Liittolaiset, riippuvuuksia nekin, on kuitenkin valittava tarkkaan.

Kiina on viimeiset vuosikymmenet pyrkinyt rakentamaan itsestään valtavaa tuotantorobottia, jota vastaan yksikään toinen kansantalous ei pysty kilpailemaan. Se tavoittelee absoluuttista valtaa luomalla vertaansa vailla olevan tuotantokoneiston tarvittavine taitoineen ja monopolin kriittisiin raaka-aineisiin. Eräs tärkeä tekijä tässä onnistumisessa on yksinvaltainen hallintajärjestelmä yhdistettynä valtavaan kapasiteettiin, jolla se pystyy kilpailemaan Eurooppaa vastaan tavalla, johon Eurooppa ei välttämättä koskaan kykene vastaamaan.  

Euroopalla tai Suomella ei ole varaa joutua riippuvaiseksi Kiinasta. Ensin saimme kokea mitä seurasi riippuvuus Venäjän halvasta energiasta. Kyse ei ollutkaan rakentavasta synergiasta vaan ansasta. Sitten saimme oppia seurauksesta sokeaan luottamukseen Yhdysvaltoja kohtaan. Heikoksi koettuna liittolaisena meitä voi kiristää, käyttää kauppatavarana ja heittää lopuksi tarvittaessa susille. Kiina-riippuvuuksista on jo jouduttu myös kärsimään. Maa tukee avoimesti Putinin sotaa Ukrainassa ja kiristää eurooppalaisia yrityksiä, kuten Nexperian tapauksesta on opittu. vaikka mekin olemme historiassamme luottaneet tähän koneeseen, aikanaan meille hyödyllinen suhde on kääntynyt vaaralliseksi riippuvuudeksi.

Suomi on pieni maa, jonka menestys perustuu koulutukseen ja hyvään onneen. Onneen emme pysty vaikuttamaan, mutta meillä on kokoamme suuremmat mahdollisuudet rakentaa strategisia osaamisia. Viisimiljoonainen kansa on aina pienempi kuin vastaavasti orientoitunut kymmenmiljoonainen kansa. Siksi valinnat on tehtävä tarkkaan. Ukrainan sota, ilmastokriisi, suhteiden heikentyminen Yhdysvaltoihin ja Kiinan vallan kasvamainen ovat kaikki asioita, joihin vastaaminen edellyttää poliittista visiota ja verratonta toimeenpanokykyä. Ne ovat riskejä, mutta ne ovat myös mahdollisuuksia. Emme voi ratkaista kaikkea, mutta emme ole yksin näiden riippuvuuksien kanssa. Lähinaapurimme ja monet maat Euroopassa kuin globaalissa etelässä haluavat vaihtoehtoja Kiinalle ja Yhdysvalloille. Tämä voisi olla oiva paikka rakentaa korkean jalostusasteen teollisuutta ja osaamista Suomeen.

Tilanteen otollisuudesta huolimatta Suomessa ei mielestäni ole herätty tähän intensiteetillä, jota se vaatisi. Esimerkiksi puolustussektorilla on useita lupaavia pieniä ja nuoria yrityksiä, mutta laajempaa teollista tuotantoa esimerkiksi ohjuksiin, drooneihin tai vastaaviin ei olla pystytty pystyttämään. Ukrainassa on sodittu jo neljä vuotta. Siinä ajassa olisi jo hitaammankin pääsevän johtopäätöksiin, että jos aseisiin tarvitsee tarttua, niitä tarvitaan paljon ja niillä on kyettävä uhkaamaan Moskovaa.

Myös riippumattomuutta autoritaarisiin valtioihin tulisi surutta käyttää mahdollisuutena iskeä markkinoille, jotka olemme aiemmin menettäneet. Yhdysvaltojen dominointi pilvipalveluissa on ehkä lannistanut eurooppalaisia toimijoita. Tässä tilanteessa kysyntää heistä riippumattomille palveluille on aivan samalla tavalla kuin Kiinasta riippumattomille verkkolaitteille tai siruille. Lääkkeistä puhumattakaan.

Siinä missä autoritaariset jätit pyrkivät kirjoittamaan maailmanjärjestyksen ja -talouden sääntöjä uusiksi loputtomilla ja pitkillä riippuvuuksien lonkeroillaan, kyseinen kehityskulku luo myös markkinaa sitä vastustaville. Meidän tulisi tarttua tähän.