Mitä on arvopohjainen realismi?
Stubb on puhunut “arvopohjaisesta realismista”, joka tarkoittanee kaikkea sitä, mitä se kuulijoissaan herättää. Ville Rannan näkemys siitä Helsingin sanomissa 6.9.2024 nauratti puoliääneen (https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000010680665.html). Oikeaa vastausta otsikkoni kysymykseen en tiedä, mutta kirjoitin lyhyesti ajatuksiani.
Valistuksenajan arvojen airuena toimiminen edellyttäisi Euroopalta vaikutusvaltaa levittää, ylläpitää ja sotilaallista kykyä puolustaa niitä riittävän pelotteen muodossa – tarvittaessa myös ennakoivasti. Jo ajatus itsessään muodostaa riitasointuja 2020-luvun keskiarvoisessa eurooppalaisessa ajattelussa.
Kuitenkin Putinin Venäjän toiminta on kiusallisella tavalla pintautunut tosiasian siitä, että pelkkä halu oikeamieliseen maailmaan ei takaa sen toteutumista. Samaan aikaan Yhdysvaltojen, Europaan isoveljen, mahdollinen “radikalisoituminen” seurauksineen kiirehdittää tarvetta paikalliselle yhtenäisyydelle ja sotilaalliselle kyvykkyydelle.
Robert Kagan on esseessään “Power and Weakness” (Kagan 2002) kuvannut asiaa jo kaksi vuosikymmentä sitten osuvasti, vaikkakin yhdysvaltalaisesta näkökulmasta. ”Si vis pacem, para bellum” (suomeksi: Jos haluat rauhaa, varaudu sotaan.) taas lausui roomalainen Vegetius jo 300-luvulla. Jotkut asiat muuttuvat hitaasti, koska ihminen muuttuu hitaasti. Fiktiivinen hahmo Cercei tiivisti ajatuksen Game of Thrones -televisiosarjassa toteamalla vallan olevan valtaa (“Power is power.”).
Ehkä arvopohjaista realismia onkin myöntää ja hyväksyä, että sääntöpohjainen ajattelu toimii vain samanhenkisten kanssa. Voimalla hallitsevien kanssa tarvitaan enemmän voimaa. Vahvuus ei poissulje oikeamielisyyttä, vaikka valta voikin korruptoida, mutta valistuksen arvojen säilyminen edellyttää kykyä niitä puolustaa. Puolustaminen taas edellyttää suurempaa sotilaallista voimaa, kuin heillä, jotka haluavat nämä arvot (voimalla) haastaa.
Arvopohjainen realismi lieneekin konkreettisia tekoja tämän kyvykkyyden kasvattamiseksi. Ne eivät toteudu toivein, vaan päättäväisin, yhteisin askelein kohti kestävää taloudellista kasvua oikeisiin teknologioihin ja teollisuuteen keskittymällä, sotilaallista kykyä huomattavasti ja yhteisesti kasvattamalla, vapaata tutkimusta ja korkealaatuista koulu- ja kasvatuslaitosta unohtamalla. Käytännössä tämä tarkoittanee prioriteettien laatimista uudelleen ja kipeiden valintojen tekemistä.
Lähteet
- Robert Kagan, Power and Weakness, Policy Review, June 2002, luettavissa: https://web.archive.org/web/20130619163931/http://www.newamericancentury.org/kagan-20020520.htm