Miksi tekoäly ei korvaa taidetta?
Tekoäly kykenee jo tuottamaan vaivatta valtavat määrät jopa ihan onnistunutta ääni-, kuva- (ja video?) sekä tekstimuotoista aineistoa. Olemme keskustelleet ystävieni kanssa usein siitä, mitä tämä tarkoittaa perinteiselle taiteelle ja sen tekemiselle. Tässä nöyrä mielipiteeni. Korostan, että ajatus liittyy puhtaasti taiteentekemiseen, eikä esimerkiksi tekoälyn hyödyntämisestä esimerkiksi tieteentekemisessä tai sairauksien diagnosoinnissa.
En pidä itseäni taitelijana, vaan luovana persoonana, joka viihtyy omien ajatustensa kanssa ja näiden esittämisessä eri muodoissa. Kirjoitan paljon, piirrän silloin tällöin ja olen alkanut hiljattain myös soittamaan. Kaipa minä pidän laulamisestakin ja näyttelen myös. Kaikki nämä keinot ovat minulle tapoja tutkia ajatuksiani ja ilmaista itseäni erityisesti heille, jotka tunnen ja joihin luotan. Tämä vuorovaikutus täydentää tätä prosessia entisestään.
Tekoäly kykenee tuottamaan valtavasti joillain mittareilla huomattavasti “parempaa” sisältöä kulutettavaksi, kuin mihin itse kykenen. Se on oiva työkalu tilanteisiin, joissa halutaan luoda esimerkiksi visuaalista tukea johonkin työprosessiin tai vaikkapa inspiraatioksi. Ehkä se voi tuottaa jopa “taidetta”, sillä onhan sekin pohjimmiltaan ihmismielen tuotos.
Tekoäly ei kuitenkaan koskaan pysty korvaamaan sitä prosessia (minussa), joka tapahtuu, kun alan esimerkiksi piirtämään tai soittamaan – sitä kaikkea sisäistä tutkimista ja toivottavasti myös ajattelun kasvua, saati sitten sitä, mitä tapahtuu, kun luomme ystävieni kanssa yhdessä jotain. Sanotaan, ettei koskaan pitäisi sanoa ei koskaan. En kuitenkaan käsitä tilannetta, jossa haluaisin tekoälyn korvaavan itsestäni sen osan, josta luovuuteni syntyy. Menettäisin kait silloin valtavan osan itseäni. Miksi ihmeessä haluaisin tätä?