Festina lente

Tämä on kirjoitus teemasta, johon havahduin hiljattain.

Hankala puheenaihe

Keskustelin ystäväni kanssa aiheesta, joka sai hänet kommentoimaan asiaa kovin sanankäänteinen. Hän käytti erityisesti sellaista kieltä, jota pidettäisiin vuoden 2022 Suomessa erittäin epäkorrektina.

Termistö liittyi historiallisiin vääryyksiin, mukaan lukien mutta ei rajoittuen, sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Totesin, että kahden kesken hän voisi puhua näin, vaikken siitä pitänytkään. Ymmärrän hänen ajattelunsa ja taustan, josta sanat kumpusivat. Selitin hänelle, että muiden kanssa hän ajautuisi nopeasti tuhoamaan oman uskottavuutensa, ja mikä pahinta, viedä muutoin viisailta ajatuksiltaan pohjan. Hän vastasi kritiikkiini “itsesensuurin olevan pahinta”.

Vaikka olen hänen sanomisistaan eri mieltä, sai tämä minut ajattelemaan. Olen lyhyessä ajassa (kahden vuoden sisällä) muuttanut omaa kieltäni ja mielipiteitäni. Voisin jopa liioittelematta väittää arvojeni muuttuneen. Olen nähnyt kehityksen positiivisena – jonkinlaisena henkisenä kasvuna.

Kysyn itseltäni, onko nykyään vaikeampi puhua julkisesti tunteita herättävistä ja vaikeista asioista pahoittamatta jonkun äänekkään (henkilö, jolla on keinot saada paljon melua sosiaalisessa mediassa) mieltä? “Mielensä pahoittamisella” voidaan vähätellä vastapuolen aiheellistakin reaktiota, enkä siksi pidä tästä ilmaisusta. Kuitenkin ilmiö, esimerkiksi cancel-kulttuuri sen ilmentymänä, on luonut mielestäni hankalan tilanteen keskustelulle asioista, jotka luonteeltaan jakavat mielipiteitä ja herättävät vahvoja tunteita.

Joissain tilanteissa ja asioissa huomaan itseni muuttavan puhettani vain tästä “mielensä pahoittamisen” näkökulmasta. Sensuroin itseäni suojellakseni itsenäni vaikkapa maalittamiselta tai yleensä välttääkseni jonkinasteisen konfliktin.

Nyt en tarkoita tilanteita, joissa “hyvät tavat” tai “normaali” sosiaalinen älykkyys tarttuu tilanteeseen. (Toki nämäkin muovautunevat kirjoitusta käsittelevän aiheen takia.) Tarkoitan sellaista, että kuuntelen itseni sanovan mielessäni, että en voi asiaa näin ilmaista tai en voi tästä puhua siitä syystä, että näillä sanankäänteillä tai tästä asiasta ei ole enää soveliasta puhua. Nämä tilanteet tapahtuvat pääasiassa sellaisten ihmisten kanssa, joita en kovin läheisesti tunne, mutta lisäksi niitä toistuu jo hyvienkin ystävien kanssa.

Tässä kohtaa haluan lukijalle korostaa, että en yritä yleistää tätä tunnetta. Tämä on itsereflektiota, mutta olen silti kiinnostunut kuulemaan, tuntevatko muut samoin.

Rakentava konflikti

Rakentavalla konfliktilla tarkoitan tilannetta, jossa omat arvot, ennakkokäsitykset, tiedot, uskomukset tai teot tulevat haastetuksi tavalla, joka pyrkii viemään tilannetta parempaan. Tilanne on yksinkertaisuudessaan sellainen, jossa ulkopuolinen tarttuu tekemiseeni tai tekemättä jättämiseeni, kertoo mikä siinä on vialla ja esittää toisen, mielestään korjaavan, tavan toimia.

Jos tämä tehdään ajatuksella viedä asia parempaan suuntaan välittämättä kaikista mahdollisista negatiivisista tunteista, mitä se voisikaan herättää, olen itse aina lopulta kiitollinen näistä.

Väitän tällaisen rakentava konfliktin olevan tärkeä, ehkä välttämätön, osa muutoksessa parempaan. Omien arvojen ja ennakkokäsitysten muuttuminen sekä omien virheiden tunnistaminen herättänee monissa negatiivisia tuntemuksia. Omille virheille on helppo olla sokea. Ilman, että toinen ottaa oikeudekseen korjata virheesi, tai nostaa ne esille, niihin voi olla vaikea tarttua.

Aihe ei ole helppo, mistä osittain kertoo se, että monet johtamisopukset ja valmennukset käsittelevät niin kutsutun “rakentavan palautteen” antamista ja henkilöongelmiin puuttumista. Niitä on vaikea käsitellä, sillä konfliktia tulee vältettyä lähes luonnostaan.

Jos sosiaaliset normit estävät enemmän aiheista puhumista esimerkiksi asettamalla valtavat määrät oletuksia sille, mitä kukin milläkin termillä on tarkoittanut, vaikeuttaako tämä tervettä erimielisyyttä ja rakentavaa keskustelua vaikeista asioista yksilöiden ja samalla koko yhteiskunnan tasolla?

Johtopäätös

Julkisessa keskustelussa sananvapaudesta asiaan liitetään myös ne ihmisoikeudet, joita ei tule loukata omaa sananvapauttaan harjoittamalla. Tyypilliset esimerkit liittyvät maahanmuuttoon tai uskonnonvapauden ja mielipiteenvapauden ristiriitoihin. Ymmärrän ja hyväksyn tämän, ja tämä lienee se syy, miksi olen mieltänyt oman kehitykseni positiivisena.

Kuitenkin samaan olen alkanut kiinnittämään huomiota tilanteisiin, joissa sensuroin itseäni sosiaalisen stigman pelossa. Onko kyse pelkästään siitä, että olen alkanut tunnistamaan ajatteluni valuvikoja, onko aikaisempi käsitykseni oikeasta ja väärästä ollut vaillinainen vai onko ilmiössä myös kyse myös jostain muusta?

Vaikeista asioista keskustellessa voi helposti loukata toista. Tai siis olla eri mieltä. Kuitenkin väitän, että nimenomaan vaikeista asioista tulee voida puhua ja omat tunteet, pelot ja epävarmuudet tuoda esille. Tämä kaikki siten, että kenellekään ei aiheudu vaaraa toisten puheista, kuin myöskään omista ajatuksistaan.

Huhtikuun 2022 päivitys

Venäjän aloitettua uuden hyökkäyssodanvaiheen Ukrainassa 2022 on jotain patoja auennut myös Suomessa. NATO-keskustelu on kypsää ja “hyssyttelyä” on vähemmän.