Kynä vai miekka?
Kari Enqvist siteeraa Hamletia oivassa kolumnissaan “On kuin kävisimme Venäjän kanssa nyrkkeilyottelua, mutta takaisin lyöminen on meiltä kielletty“ 23.08.2024 (https://yle.fi/a/74-20106377): “Onko ylevämpää kärsiä vain sisimmässään julman onnen sinkoamat ammukset ja nuolet vai nousta taistelemaan vaikeuksiensa tulvaa vastaan?”
Länsi kaiketi salaa toivoo ongelman häviävän itsestään. Käytännössä tämä tarkoittaisi Putinin kuolemaa, jonka toivotaan romahduttavan sotaa jatkavan järjestelmän. Näin kenenkään ei tarvitsisi liian kovaa näpäyttää takaisin, Putinhan on uhannut ydinsodalla.
Tätä samaa varmistelun linjaa ajaa tavallaan tutkija Ilmari Käyhkö saman päivän Helsingin sanomien kirjoituksessaan “Ukraina joutuu varautumaan vaikeisiin rauhanneuvotteluihin“ (https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010644417.html). Hän toteaa “Ukrainan tukijoiden on pikimmiten päätettävä, onko nyt paras vaihtoehto auttaa Ukrainaa pakottamaan Venäjä neuvotteluihin, joissa myös Ukrainan täytyy tehdä myönnytyksiä, ja sitten varmistaa, ettei Venäjä jatka myöhemmin sotaa.”
Ongelma Käihkön oletuksessa on se, ettei mikään tätä varmistaisi. Putinin ja tämän hallinnon kanssa ei voida sopia mitään. Sellaisia turvatakuita ei ole, jotka estäisivät vastaavan asian toistumisen ja Putinin regiimin olemassaolon samanaikaisesti. Game of chickeniä pelataan jo nyt ydinaseilla, eikä kukaan taida onneksi haluta katsoa loppuun toisten bluffia.
Henkilökohtaisesti en usko väärydestä kärsimisen ylväyteen. Kuten Enqvist toteaa, Putin kunnioittaa vain voimaa – tai vain voimalla tämän sodan voi päättää. Enqvist pohtii voimankäytön pidäkkeitä. Onko kyseessä arvot vai arastelu? Kyse taitaa vain olla siitä, ettei kukaan halua sotia – luonnollisesti terve periaate, paitsi jos on jo sodassa. Eurooppa odottanee jälleen Yhdysvaltojen aloitetta.